Murderball

Olen kai tulossa tunteellisemmaksi. Eilen illalla taas tirautin muutaman kyyneleen elokuvan loputtua. Vielä lukiossa se olisi ollut ennen kuulumatonta, mutta nyt sitä liikuttuu kai vähemmästä. Tai katsoo parempia elokuvia. Tai sitten ymmärtää elämästä sen verran enemmän, että ymmärtää myös, mitä elokuvantekijät haluavat sanoa. Kaikki elokuvat, jotka yrittävät vedota katsojan tunteisiin ja empatiaan eivät enää väistämättä lokeroidu "sentimentaaliseksi paskaksi".

Eilinen pätkä, joka nosti tunteet pintaan oli rullatuolirugbydokkari Murderball. Niin, rullatuolirugby. Muistin tuon parin vuoden takaisen menestysdokkarin lukiessani Hesarista lajin EM-kilpailuista, jotka järjestetään paraikaa Espoossa. Tänään on finaali.

dokkarissa seurataan Jenkkien ja Kanadan joukkueita ennen Ateenan paraolympialaisia. Jenkit olivat hallinneet lajia mielin määrin, mutta Kanada oli ottanut yllätysvoitoiton MM-kisojen finaalissa 2002. Siitä elokuva alkaa. Kaksi vuotta paraolympialaisiin. Kanadan osalta leffa kertoo joukkueen valmentajasta, entisestä jenkkien pyörätuolirugbyn supertähdestä, joka suivaantuneena liittoon jäätyään liian vanhaksi tultuaan ulos Jenkkien joukkuuesta, siirtyi rajan taakse valmentamaan Kanadaa. Jenkkien joukkueessa keskitytään pelaajien elämäntarinoihin ja arkeen. Miten kukin menetti jalkansa, miten vammansa kanssa tulee toimeen, miten selkäydinvammaiset harrastavat seksiä jne.



On tavallaan vapauttavaa katsoa, miten alaraajahalvauksen kärsineet ihmiset pystyvät nauttimaan elämästään. Kukaan pelaajista ei vello itsesäälissä valitellen, minkä takia juuri hänelle piti käydä niin riivatun huono tuuri. Näihin tapauksiin kyllä viitataan elokuvassa. He eivät koskaan pääse pois kuntoutuksesta. Heille omasta mielestä on tullut fyysisiä rajoitteita vahvempi vankila.

Tämä on tärkeä seikka pitää mielessä.

Kobonen

Aina välillä sitä huomaa arvostavansa kaikkia niitä hienouksia, joita moderni teknologia tarjoaa. On tosi hienoa, että voin kirjoittaa omia asioitani suoraan nettiin läppäriltäni istuessani itse sporttibaarissa. Tulin gradunkirjoitustauoille tänne katsomaan Honka-KTP –matsia urheilukanavalta. Ainoan särön tähän hienoon hetkeen aiheuttaa se, että matsin selostuksen sijaan joudun kuuntelemaan urheiluväen suosimaa äijäilyrokkia, AC/DC:tä, Deep Purplea ja sen semmoista. Sporttibaarin teknologia ei riitä laittamaan eri ääniraitaa eri televisioihin... tulen kuitenkin toimeen. Toisin kuin tämä baari, veikkaisin.

En varmasti muuten olisi jättänyt töitä kesken, mutta olen kiinnostunut näkemään, miltä Petteri Koposen peli näyttää taas Suomessa. Katsoin Koposen matsin Nike Hoop Summitissa maailman parhaiden nuorten pelaajien seurassa ja hyvinhän Petteri siellä pärjäsi. Scouttien mukaan juuri Koponen kaikista ottelun pelaajista nosti osakkeitaan eniten. Yliopistokoripallon scouttauksen päällikkö kirjoitti draftexpress.comiin, että Petterin ei varmaan kannata ilmoittautua vielä tämän vuoden draftiin ellei saa NBA-joukkueelta lupausta varata hänet ensimmäisen kierroksen lopulla tai toisen kierroksen alussa. Yksi merkittävimmistä skouteista siis sanoo kätännössä, että Petteri pelkän tämän ottelun perusteella voisi mennä jopa draftin ensimmäisellä kierroksella. Se on hurjaa, mutta hyvinhän Hoop Summitin matsi Koposelta meni. Tilastojen valossa matsi oli toki hyvä, mutta todellisuudessa Petteri pelasi sitäkin paremmin. Petteri pelasi koko ottelun suurimman minuuttimäärän, 31, toi pallon kovien puolustajien prässiä vastaan todella helpon ja varman näköisesti ylös ja puolusti todella hyvin. Jenkkien takamieheet O.J. Mayo etunenässä ovat todella kovia kavereita ajamaan palloa korille, mutta Koposesta ei menty ohi kertaakaan. Ehkä ainoat epäilyksen aiheeet, mitä tämän yhden pelin perusteella scouteille saattaisi jäädä ovat Petterin kyky tehdä oma heitto ja luovuus ajojen päättämisessä. Mikään vauhtihirmu Petteri ei tietenkään ole, mutta saa pituudelllaan (NBA-pituus 6´´5´) paljon anteeksi. Ei siinä kokoluokassa enää mitään suoranaisia raketteja löydy.




Heittotaidosta eio pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Jos kaveri 18-vuotiaana heittää vaparit sisään 83 prosentin tarkkuudella eikä heittomekaniikassa ole perustavanlaatuisia virheitä niin voidaan sen osaston olevan kohdallaan. Hypärissä voisi tietenkin olla lisää ilmaa, ja vähän ihmeellisen edestä pallo lähtee, mutta nämä eivät ole suuria ongelmia. Jos pallon saa ilmaan ja se menee sisään niin loppu on enää hienosäätöä.

Petterin lento saapui Jenkkilästä Helsinki-Vantaan lentokentälle sellaiset kaksi tuntia ennen tämän ottelun alkua. Vaikea sanoa vielä näkyykö jetlagi ja viikon raskas treeni suorituksessa. Jos nyt mitään ei ole mennyt ohi niin Petteri on ottanut kaksi kaukoheittoa, molemmat isoja, joista kumpikaan ei osunut. Juuri äsken Petteri pyörähti nätisti keskelle ja sai hyvän lyhyen hypärin, mutta heitto jäi pahasti alimittaiseksi.

Jos vertaa Koposta ja Teemu Rannikkoa, niin aika smasta puusta tuntuvat olevan veistetyyt. Petteri on hieman pidempi ja jonkin ajan kuluttua ilman loukkaantumisia myös atleettisempi. Rannikko taas on heittäjänä maailmanluokkaa vaikka vapariprosentti ei olekaan päätähuimaava. Kovimmat pommittajat ampuvat vaparitkin sisään yli 90 prossan tarkkuudella, mutta siihen Rannikko ei ole koskaan yltänyt. Sen sijaan Rannikko tuntuu saavan tilanteesta kuin tilanteesta, mistä vauhdista tahansa, kuljuksesta tai syötöstä, aina tasapainoisen heiton ilmaan. Rannikkokin kutsuttiin aikanaan kahteenkin kertaan Hoop Summittiin pelaamaan Muun Maailman joukkueeseen, mutta ei Piilosetin playoffkiireiden takia sinne päässyt. Rannikko tekee todella hienoa uraa Euroopassa, mutta jotain pelaajan urasta jää puuttumaan, jos ei pääse kokeilemaan siipiään siellä kaikkein kovimmassa liigassa, NBA:ssa. On Rannikolla yhä mahdollisuus lähteä sille tielle kokeilemaan, mutta enpä usko että veteraani enää viitsii. Rannikko saa vastuuta, hyvää rahaa ja arvostusta Euroopassa. Jos Rannikko saisi sopimuksen NBA:han niin ainoastaan raha olisi vertailukelpoista.

Toivotaan, että Koponen katsoo kuinka pitkälle rahkeet todella riittävät. Nyt näyttää siltä, että Koposen kannattaa joko tänä keväänä tai muutaman Euroopan ammattilaiskauden jälkeen laittaa nimensä NBA:n draftiin. Hoop Summitin ja sitä seuranneen hehktuksen perusteella varaus jossain kohtaa näyttää jo melko varmalta. Jos lätäkön takana peli osoittautuu liian kovaksi niin ei ole mikään häpeä tulla sen jälkeen takaisin Eurooppaan pelaamaan. Eipä jää mitään hampaankoloon, kun tietää katsoneensa yhden tien loppuun asti. Nuorena sen vielä jaksaa.

On tämä pääsiäinen yhtä kärsimysnäytelmää. Ensin Jeesus ja sitten heti perään minä. Jessen viruessa ristillä minä homehdun yhdeltätoista illalla perjantaina Aleksandriassa katsomassa tietokoneen ruudulta suomalaista urheilupolitiikkaa, eikä minulla ole siihen mitään sanottavaa. Olen istunut nyt tietokoneen ääressä yksitoista tuntia saaden tuskin mitään aikaan. Kävin äsken tuossa vieressä Belgessä oluella toivoen, että pieni tauko ja aivon rattaiden öljyäminen auttaisivat ja saisin yhtäkkiä valtavan inspiraation päälle, kirjoittaisin gradun loppuun tältä istumalta. Yllätyin tietenkin suuresti kun näin ei käynyt. Gradu on melkolailla samasa pisteessä kuin ennen olutta, mutta netistä olen kyllä löytänyt kaikkea mielenkiintoista. Se on muutenkin paljon hyödyllisempää kuin gradun kirjoittaminen. Olen esimerkiksi viimeisen tunnin aikana oppinut että pääsiäisen yli on kylmää, mutta tiistaina pitäisi alkaa lämmetä. Käytäni toistakymmentä muuta sivustoa läpi tarkistin vielä, että sääennuste ei ole muuttunut. Se oli hyvä, tärkeä tieto. Säätiedotuksen jälkeen tarkistin graduni tilanteen todeten sen säilyneen ennallaan sitten edellisen tarkistuksen. Kelvoton olut.



Pääsiäisen asema ja arvostus kristittyjen keskuudessa on mielenkiintoinen ilmiö. En nyt tiedä kuinka tarkasti Jeesuksen viimeisten päivien ajankohta käy Raamatusta selville, mutta oletetaan nyt, että pääsiäistä vietetään oikeaan vuodenaikaan. Aivan toinen tarina, mihin en tässä tarkemmin mene on kirkon tavattoman vaikea tapa määrittää milloin pääsiäistä vietetään minäkin vuonna. Nykyään pääsiäisviikko lasketaan jotenkin kuunkierron mukaan siten, että pääsiäisen paikka kalenterissa voi heittää kokonaisella kuukaudella. Eikö olisi vain helpompaa sopia pääsiäisen viettäminen jonkin kuun ensimmäiselle viikolle? Jeesuksen syntymälle ja kaikille muillekin tärkeille kirkkopyhille on määrätty tarkka paikka kalenterissa; minkä takia pääsiäinen on erikoistapaus?

Tässä on muuten yksi internetajan avautumisen heikkouksia. On turha oikein kyseenalaistaa mitään faktuaalista, kun vastaus itselleen esittämään kysymykseen löytyy korkeintaan minuutin etsimisellä. Sen sijaan että pohtisi asiaa omista lähtökohdistaan, voi vastauksen tarkistaa nopeasti, olla hetken tyytyväinen siihen että on taas oppinut uuden asian, ja unohtaa sen sitten taas hyvillä mielin, kun nettiaikakaudella kaiken voi kuitenkin tarkistaa uudelleen.



Riippumatta siitä vietetäänkö pääsiäistä maalis- vai huhtikuun lopulla, on se kristillisen opin sisällön kannalta se kaikkein olennaisin juhlapyhä, jonka rinnalla esimerkiksi tapakristittyjen suurin juhla, joulu , on täysin toissijainen. Kuolemassaan Jeesus täyttää Jumalan suuren suunnitelman, ottaa harteilleen ihmiskunnan synnit, menneet ja tulevat, ja toimii ansaitsemattoman armon välikappaleena.

Olipa ylevästi sanottu. Tasapainon vuoksi ilmaisen asian myös toisin: "Jesus took one for the team".

Vrus

Jostain syystä miellän virusten kirjoittamisen helposti edelleen sellaiseksi harrastelijaporukoiden kiusanteoksi, jossa stereotyyppisen nöördin näköiset jätkät taistelevat kunniasta, jota ansaitsee levittämällä koodinpätkäänsä mahdollisimman moneen koneeseen. Virusten teon ympärillä versoisi kukoistava alakulttuuri, jonka jäsenten näyttämisen halusta syntyneitä viruksia valtakulttuuri joutuu hetken pelkäämään kunnes virustutkasta ilmestyy uusi päivitys. Virustenkirjoittajat olisivat digimaailman graffititaiteilijoita, lainrikkojia jotka eivät kuitenkaan pyri toimillaan mihinkään rahalliseen hyötyyn.

Ei tullut varsinaisena yllätyksenä, että tuo idealisoitu kuva ei pidä paikkansa, mutta sen toiminnan laajuus hätkähdytti. Asia tuli eilen puheeksi virusfirmassa töissä olevan kaverini kanssa. Virusten kirjoittaminen on kuulemma isoa bisnestä, tosi isoa. Kauas ollaan tultu niistä ajoista – jos niitä koskaan nyt olikaan – jolloin virus tarkoitti sitä, että ruutuun ilmestyi ärsyttävä vilkkuva teksti, jossa kerrottiin koneessa olevan nyt virus: ”Mun virus on nyt sun koneessa, biaaaaatch! T. V1rûsK1ng”. Sitten kirjaimet tippuisivat pois ruudulta tai tekstiä alkaisi syömään joku mato. Tällaisen kuvan sai ainakin elokuvista ja telkkarista.



Nykyään virusten levittämisessä on olennaista tietokoneiden luvaton haltuunotto. Haltuunotetuilla tietokoneilla taas voidaan tehdä vaikka mitä. Ensinnäkin niitä voidaan käyttää spämmäämiseen. Jos tietokoneellani on virus ja joku peniksenpidennyslääkkeitä myyvä pulju ostaa viruksenkirjoittajalta spämmiä, alkaa koneeni minun tietämättäni lähettää ”add 3 inches in 3 weeks” – viestejä ympäri maailman. Ilmeisesti näitäkin lääkkeitä joku ostaa, kun niitä jaksetaan vielä mainostaa.

Toiseksi, kaapatuilla tietokoneilla voidaan kiristää firmoilta rahaa uhkaamalla muuten jumiuttaa näiden internetpalvelu. Jos vallattuja koneita on vaikka 100000, ja ne ohjataan synkronoidusti ottamaan yhteys jonkin firman kotisivuihin niin palvelu jumiutuu, ellei firmalla ole riittävästi kaistaa tiedon käsittelemiseen. Riittävän monet firmat kai näkevät suojelurahan maksamisen helpoimmaksi tavaksi päästä eroon nettirosvoista, ainakin hetkeksi.

Virusbisnes ei ole mitään nappikauppaa. Jossain asiaa käsitelleessä artikkelissa – hieman huomionhakuisesti varmaankin – kuulemma nostettiin maanalainen viruskauppa kokoluokaltaan laittoman asekaupan tasolle, mutta sitä on vaikea uskoa siitä huolimatta, että joudun siivomaan peniksenpidennysviestejä ja epämääräisiä liitetiedostoja sähköpostistani lähes päivittäin. Rahaa siellä kuitenkin liikkuu ja enenevässä määrin. Siitä kertoo myös poliisin aktivoituminen nettirikollisuuden torjumiseksi. Suurimpien tekijöiden kiinnisaamiseksi käytetään jo paljon resursseja. Ei kai kukaan huvikseen Interpolia ota peräänsä.



Pitäisi lukea aiheesta lisää. Virusbisnes on laitonta, maanalaista liiketoimintaa. Sellainen on kiehtovaa. Järjestäytynyt rikollisuus tekee kunniaa ihmiskunnan kekseliäisyydelle. Länsimaiset yhteiskunnat ovat kuitenkin kohtuullisen kehittyneitä ja poliisilaitos selvittämään vakavat rikokset hyvällä proseentilla. Selvittämättömät murhat tai ryöstöt ovat tässä maassa harvassa. Silti kaikista suurimmat konnat ja rahakkaimmat laittomat bisnekset tuntuvat rottien lailla olevan aina keskuudessamme, tehtiin yhteiskunnassa mitä päätöksiä tahansa. Ne livahtavat aina jostain välistä. Kun yhden kolon tukkii niin ne tekevät toisen. Jos tarjolla on riittävästi helppoa rahaa, niin viruksia tullaan tekemään jatkossakin. Vitun peniksenpidentäjät.

GW

Olen tässä miettinyt ilmastonmuutosta. Olen alkanut suhtautua asiaan pessimistisesti, mutta en vielä osaa arvioida onko suhtautumiseni muuttunut vai onko kyse kausiluontaisesta asenteiden heilahtelusta. Ilmastonmuutos ja muutkin käsittämättömän mittakaavan globaalit kysymykset ovat niin vaikeita, ettei niihin asennoituminen koskaan perustu pelkästään tietoon. Arviot heittelevät valtavasti, IPCC:n virallisessakkin raportissa, jota voidaan kai pitää kentän tärkeimpänä tutkimuksena, arvioidaan maapallon lämpötilan nousevan tällä vuosisadalla välillä 1.1-6.4 asteella. Sen tarkempia arvioita ei uskalleta antaa. Siitä minkälaisiin arvioihin ja uhkakuviin milloinkin uskoo liittyy omaan fiilikseen. Kun itse on hyvällä tuulella niin sitä uskoo, että kyllä meidän viisaat päättäjämme tämän ongelman saavat hoidettua. Ei siinä vaadita kuin vähän yhteistyötä, solidaarisuutta ja omien kulutustottumusten viilaamista. Joinain aamuina olon ollessa muutenkin kehnonlainen ei ihmiskunnalla tunnu olevan mitään toivoa ja hyvä niin. Pahimmat skenaariot toteutuvat, lämpötila nousee sadassa vuodessa sen kuusi astetta, kun itsekkäät päättät eivät näe seuraavia vaaleja pidemmälle ja itsekkäät kuluttajat hellivät lapsiaan turhalla rojulla tuhoten samalla heidän lastenlastensa maailman.



Kirjoitan tätä aamulla joten olo saattaa olla hieman pessimistinen vielä, mutta se paranee hiljalleen jokaisen kahvikupin myötä. Asia jota olen kuitenkin miettinyt on maapallon ilmaston keinotekoinen kylmentäminen. Monien mielestä tilanne on jo niin vakava, ettei maapallon lämpenemistä erilaisine seurauksineen voida enää estää päästöjen vähentämisellä, vaan tarvitaan radikaalimpia ratkaisuja. Uusimmassa Vihreässä Langassa haastateltu eläkkeellä oleva meteorologi kertoi, että hänen ammattikuntansa on ollut ilmastonmuutoksesta tietoinen jo 70-luvulta asti, ja että heidän jo silloin tekemänsä laskelmat ovat toistaiseksi osoittautuneet oikeiksi. Jos laskelmat pitävät paikkansa kuten tähänkin asti niin planeetalla on pian hikiset oltavat. Tämä kyyninen meteorologinpatu ei uskonut, että radikaali ilmastonmuutos voidaan enää estää muuten kuin sumentamalla ilmakehä.

Idea on saatu tulivuorista. Suurten tulivuorenpurkausten ollaan huomattu viilentävän maapallon ilmastoa satojen tuhansien tuhkatonnien täyttäessä ilmakehän. Auringonsäteily heijastuu ilmakehässä vuosia leijaleivasta tuhkasta takaisin avaruuteen ennen kuin se ehtii maahan asti. Maapallon ilmakehän sumentaminen toimisi samalla periaatteella. Kasvihuonekaasujen vähentämisen sijaan pyritään siihen, että maapallolle tulee vähemmän lämpösäteilyä. Tähän ollaan esitetty monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Eräs maailman vaikutusvaltaisimpia ilmastontutkijoita, Nobel-voittaja Paul J. Crutzen on ehdottanut rikkipartikkeleiden ampumista stratosfääriin heijastamaan auringonsäteilyä. Rikillä on tosin imago-ongelma, sillä juuri rikki oli suurin syy 70-80-lukujen pahamaineisten happosateiden takana. Crutzenin mukaan rikki ei kai kuitenkaaan tippuiis maahan niin nopeasti, että sillä olisi tällaisia vaikutuksia. Taivaan värikin pysyisi sinisenä, mutta auringonlaskut olisivat kuulemma entistä värikkäämpiä. Joku toinen tiedemies on ehdottanut jättimäisen peilin rakentamista maan ja auringon väliin. Joku toinen taas valtameriin tuhansia pumppuja, jotka pumppaavat merivettä sumuna ilmaan, jolloin auringonsäteily ei imeydy mereen vaan heijastuu sen päällä leijailevasta sumusta takaisin avaruuteen.



Ilmastokeskustelu kääntyy ennen pitkää väistämättä tähän suuntaan. Kehittyvät maat tarvitsee energiaa nostaakseen väestönsä köyhyydestä, enkä usko että nämä maat antavat ylväiden ilmastotavoitteiden vaikuttaa heidän yritykseensä vaurastua. Länsimaat uskovat joutuvansa kuseen ilmastonmuutoksen seurauksien kanssa joskus tulevaisuudessa, mutta monien kehitysmaiden väestö on niin huonossa jamassa jo tällä hetkellä, että niissä olisi kerrassaan epämoraalista olla ottamata käyttöön jotain energianlähdettä globaalien ilmastotavoitteiden nimissä.

Aina voidaan tietenkin toivoa, että uusiutuvat energianlähteet korvaisivat kehittyvienkin maiden polttoaineentarpeen, mutta olen tämän suhteen skeptinen.

On mielenkiintoista nähdä minkä kannan vihreät ottavat näihin vaihtoehtoihin. Ajatus teknisen ratkaisun soveltamisesta ongelman peittämiseksi on vihreille vastenmielinen periaatteellisella tasolla. On helppo nähdä miksi. Seurauksiin puuttuminen syiden sijaan ei koskaan ole kestävä ratkaisu. Ilmakehän keinotekoinen viilentäminen on sama asia kuin auton korjaaminen jeesusteipillä korjaamolle menemisen sijaan. En tuntisi oloani turvalliseksi maailmassa, joka on kiinni jeesusteipillä, mutta onko enää vaihtoehtoja?

kesä tulee

Kevät tulee.Tai oikeammin kevät tuli jo. Ilmatieteenlaitos julisti termisen kesän alkaneeksi jo viikko sitten. Kesä siis tulee ja sen mukana kaikkea kivaa. Tärkeä kesäasia nro 1: Kassarin koripallokenttä. Olen poikkeusyksilö siinä mielessä että toisin kuin kaikki ikätoverini, nautin edelleen koripallon kanssa pläräämisestä, pomputtelusta ja heittelemisestä. Kaverini pitävät toki edelleen koriksesta, mutta vain sen pelaamisesta. Jotkut kavereista jopa kieltäytyvät pelaamasta kokonaan jos ei treeneissä saada aikaan oikeaa korista, eli viisi vastaan viisi -peliä. Mutta minä, minä nautin jo pelkästä pallon heittelemisestä koriin vailla mitään harhaluuloja, että olisin heitellessäni harjoittelemassa heittämistä elintärkeitä nelosdivarin pelejämme varten. Ei, nautin pallon heittelemisestä sen itsensä vuoksi. Se on kivaa ja rauhoittavaa. Vapareiden heittäminen, sama heitto samasta paikasta, kerta toisensa jälkeen on korismiehen meditaatiota. Pitää karistaa päästään ylimääräiset ajatukset ja keskittyä vain heittoon, hallita ruumistaan niin hyvin että saan tehtyä yksinkertaisen fyysisen suorituksen samalla tavalla, kerta toisensa perään. Se on todella rauhoittavaa.



Tärkeä kesäasia nro 2: bissen juonti ulkosalla. Maailmassa on harvoja niin hienoja asioita kuin oluen siemailu hyvällä säällä, hyvässä seurassa, vaikka auringonlaskun aikaan. Jos oluen onnistuu vielä juomaan meren äärellä auringon hiljalleen upotessa horisontin taa ... sille tunteelle harva asia vetää vertoja. Sellaisena iltana maailma on hetken aikaa valmis. Tänä kesänä ulkona dokaamisen merkitys korostuu entisestään uuden tupakkalainsäädännön myötä, ja syksyn shokki tulee olemaan kahta kauheampi. Ulkoa merenrannalta auringonlaskua ihailemasta sisään loisteputkivalaistukseen, hälyisten kanssaihmisten seuraan, jonottamaan sitä samaa litkua mitä saa kaupoista yli kolme kertaa halvemmalla. Ja vähän väliä ulos nauttimaan tupakasta. Noh, kai siinä voi olla positiivisiakin puolia. Siis tupakkalailla, ei kesän loppumisella. Tupakkapaikalla on aina parhaat jutut, eikä ole syytä olettaa että asia olisi lainkaan erilainen kun tupakkapaikka on baarin ulkopuolella. Ne ovat kai hyviä pariutumispaikkojakin, mikäli ravintolatupakoimisen kieltäneiden maiden kansalaisiin on uskominen. Ilmiölle tai siellä tupakkapaikalla tapahtuvalle sukupuolten väliselle kanssakäynnille on englanniksi keksitty ihan oma termikin: smirting. Eli yhdistetään sanat smoking ja flirting. Brilliant.

Just

Kun gradu takkuaa niin pitää kirjoittaa blogia. Niin se menee. Jotain kirjoitshommaa pitää kuitenkin tehdä, muuten tuntee itsensä aivan hyödyttömäksi. Kävisikö blogin pitämisessä kuten kaikissa muissakin asioissa, että jään siihen vähintään hetkellisesti koukkuun? Siten että saan kamalan morkkiksen, jos en kirjoita tänne tasaisin väliajoin? Niin käy kausiluontoisesti kaikkien muiden asioiden kanssa. Päihderiippuvainen olen ollut jo pitkään, mutta ajoittain olen myös urheiluriippuvainen, Simpsons-riippuvainen, leffariipuvainen, kirjariippuvainen... Lyhyitä hetkiä elämässä kun on pakonomainen tarve tehdä jotain. Jos vain olisi työnarkomaani näiden kaikkien muiden asioiden sijaan niin ehkä valmistuminenkin olisi ollut nopeampaa. Voisinkohan treidata nikotiiniriippuvuuteni työriippuvuuteen? En voisi mennä nukkumaan illalla ennen kuin saisin sivun vaikka gradusta valmiiksi tai selattuani muistiinpanoni vielä kerran läpi. Pelkäisin gradun palauttamista koska tippuisin sen jälkeen tyhjän päälle. Vieroitusoireiden riivaamana kirjoittaisin toisen tutkimuksen heti perään ja jotta varmistaisin fiksini saatavuuden jatkuvuuden alkaisin kehitellä vastausta Riemannin hypoteesiin. Siinä eivät hommat loppuisi heti kesken.



Huomaan kirjoittaessani olevani sanotun vanki. Jos olen kertonut ensin monelle kaverilleni hauskan jutun siitä kuinka ryhmä japanilaisia turisteja jatkoi Ruoholahdesta metrolla kääntöraiteelle, niin tuntuu turhalta toistaa se enää tässä, vaikka blogin teoreettinen lukijakunta ei tapahtumasta tietäisikään. Jossain määrin tämä esimerkki valaisee blogin kirjoituksen tarkoitusta, joka itselläni tuntuu olevan pään tuulettelu kun omasta mielestään saa ajatuksen. Miksi kertoa enää uudelleen sitä mikä on jo kerrottu? Mutta lopulta kuitenkaan mitkään ajatukset eivät ole täysin uusia. Erottelu sen perusteella mikä sattuu tulemaan mieleen on vain vanhojen ajatusten kokoamista sitä mukaan kun ne tulevat mieleen. Kokonaan uusia ideoita saa vain muiden teksteistä. Ne ajatukset jäävät muhimaan päähän ja lopulta unohdettuaan mistä mikäkin pääässä pyörivä idea alunperin on, voi sen esittää omanaan.



Tänään Nytissä oli Relanderin ja Nevanlinnan Kysy mitä vain -palstalla jokin punkin ideaa koskeva kysymys. Olin kuullut vastauksen ennenkin, mutta tulipa mieleen nyt tässä kirjoitellessani. Punkkareiden hellimän myytin mukaan punk Englannissa oli työläisnuorison toivottomuuden ja nihilistisen maailmankuvan musiikillinen ilmentymä. Todellisuudessahan bändi oli manageri Malcolm McLarenin luomus, jonka resuisesta lookista vastasi Vivienne Westwood. Mutta on kuitenkin totta, että vaikka tuote oli täysin keinotekoinen, oli sen aiheuttama reaktio aito. Punkista tosiaan muodostui aito nuorisokultuuri johon kanavoituivat nuorison tyypilliset elämyksenhakuiset ja vanhan kyseenalaistavat tuntemukset. Punkki soimaan, remuamaan ja shokeeraamaan porvarillisia vanhempiaan. Parin vuoden egotrippailun jälkeen sitten kiltisti töihin ja töiden jälkeen kotiin kuuntelemaan Cliff Richardia, kun se rääkyminen ja paska soittaminen alkaa pidemmän päälle ottamaan aivoon.



Samaan kohtaloon on tuomittu kaikki muutkin perinteisiä arvoja ravistelemaan pyrkivät nuorisokultuurit tai alakulttuurit. Toiminta, jonka ainoa itseisarvo on porvarin ärsyttäminen - mikä on kyllä sinänsä aina hauskaa ja suotavaa - ei hirveän kauan jaksa innostaa, kun oma uhmaikä alkaa olla takana. Resistance is futile, porvarillistuminen on väistämätöntä ainakin mikäli sillä tarkoitetaan miellyttävien vaatteiden pitämistä munamankeli-mallisten farkkujen sijaan ja musiikin kuuntelemista siedettävällä äänenpaineella. Mutta tämähän on juuri sitä minkä nuoret paremman tiedon puutteessa määrittävät porvarillisuudeksi tai konservatiivisuudeksi tai miksikälie. Todellisuudessa nuoret ovat yhteiskunnan kaikkein konservatiivisinta ainesta, kapeakatseista, pinnallista, ennakkoluuloista, mustavalkoisesti ja itsevarmasti asiat hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin jaottelevaa väkeä, jolla vaan sattuu olemaan oma, vanhempiensa estetiikasta tietoisesti pois päin pyrkivä maku. Liioiteltu kapina vanhempiaan vastaan on vain valmistautumista heidän ajatusmaailmansa hyväksymiseen.