Muu

Ajoin tänään pitkästä aikaa autoa. Kuinkakohan kauan edellisestä kerrasta ehti jo kulua? Yli puoli vuotta varmasti. Lähdin kylmiltään ajamaan Orimattilaan käymään Urho Kekkosen arkistossa graduani varten, eikä autolla ajaminen tuottanut mitään vaikeuksia, vaikka alla ei ollutkaan cruise controllilla ja ohjaustehostimella varustettu rautaori vaan Einarin yli 20 vuotta vanha Toyota, jossa on leopardikuvioidut istuinpäälliset. Lahden motarilla ratti tärisi ja kone huusi leipää, mutta yhteenkään vaaratilanteeseen en tietääkseni joutunut. Autolla ajaminen on´samanluonteista kuin polkupyörällä ajo, kerran opittuaan sen osaa aina. Nyt kun asiaa miettii niin useimmat asiat oikeastaan ovat kuin polkupyörällä ajo. Kaverini Mikko kertoi kerran, että rumpujen soittaminen monen vuoden tauon jälkeen sujui jo muutaman iskun jälkeen aivan vanhaan malliin, kuin polkupyörällä ajo. Fudiksen pomputtelukin onnistuu talven jälkeen ihan hyvin. En oikeastaan keksi mitään inhimillistä perustaitoa, joka merkittävästi heikkenisi kun sen harjoittelun lopettaa. Ihmisen lihasmuisti on aika hyvä.



Eroja alkaa tulla vasta siinä kohtaa kun mennään inhimillisen taidon ylärajoille. Michael Schumacher monen vuoden tauon jälkeen varmaan edelleen ajaa Monacon radan formulalla törmäämättä valliin, mutta ajamattomuus näkyisi kierrosajassa. Vaikka aika olisi vain murto-osan hitaampi kuin nuoren ja nopean Schumin aika, se olisi aivan liian hidas. Hyville ajajille maksetaan niitä naurettavia liksoja juuri siksi, että he ovat sen muutaman kymmenyksen nopeampia kuin alempien ammattisarjojen kuskit. Ihminen pystyy taviksen näkökulmasta aivan mahdottomiiin suorituksiin, jos niitä harjoitellaan monta tuntia päivässä lapsesta asti ja aikuisiällä ylläpidetään ja hiotaan vielä paremmiksi. Kuukaudenkin loukkaantuminen ammattilaisurheilijalle vaatii varsinaisen vaivan parantumisen jälkeen vielä toisen kuukauden, kunnes omat taidot on taas pingoitettu äärimmilleen. Hyvän sinfoniaorkesterin soittajat eivät voi vain tulla keikalle soittamaan nuoteista, vaan sormituntumaa instrumenttiin on kuulemma jatkuvasti pidettävä yllä; kappaleet eivät ole ammattimuusiikolle vaikeita soittaa siinä mielessä, etteikö oikeaan ääneen osuisi, mutta ammattilaisille on kovat vaatimukset tarkkuudessa ja äänenlaadussa.



Eilen Idolssissa (kapakassa sattumalta; mitä ehdit ajatella?) Jani Toivolalla oli päällään naisten iltapukua muistuttava ... systeemi. Ei minua haittaa, jos joku on flamboyantly gay, se on oikeastaan aika hauskaa, mutta luulin aina että homomiehillä on impekkaabeli tyylitaju. Noh, mitä minä tiedän, olen vain hetero.

Itse kilpailussa kävi niin että Kristiina tippui, mikä petasi unelmafinaalin pahis-Arin ja ihq-Annan välille. Iltapäivälehdet pääsevät herkuttelemaan sitä eeppisenä hyvän ja pahan kohtaamisena. Aki nyt ei finneineen kaikkineen täytä pimeyden ruhtinaan tuntomerkkejä, mutta iltapäivälehdet saavat nyt tyytyä ylimieliseen hevinulikkaan. On sitä vastakkainasetteluja huonomminkin eväin lähdetty rakentamaan.
Jos nyt lähden ennustamaan niin Ari haukkuu vielä ennen jonkun puolustuskyvyttömän tahon, mahdollisesti Linda Lampeniuksen: "Ei se niin hyvin sitä viulua soita, sillä on vaan isot tissit, ja nekin on feikit."



Niin varmaan, joojoo. Ja Remuko ei muka osaisi soittaa rumpuja eikä laulaa. Tai puhua englantia. Ja idolstuomaritko eivät olisi aina oikeassa. Poika poika, mitä sinä nyt julkisuudessa totuuksia menet laukomaan. Pitäisi 22-vuotiaana tietää paremmin. Anna taas on asenteeltaan Arin täydellinen vastakohta, sellainen haavoittuvan oloinen nöyrä pikku maahinen, jota tekisi mieli paijata (and then some).
Hyvis ja pahis. Iltapäivälehdet eivät vielä eilisen jälkeen ainakaan lööpeissä kuin vihjanneet näihin rooleihin: Anna: poikaystävä lohdutti; Ari: "Lähden kapakkaan". Mutta vielä se tulee. Ennen finaalia kaikki Suomen koulut jakautuvat Ari-ihmisiin ja Anna-ihmisiin. Kaikki rebelit kannattavat Akia ja nördet ja hevostytöt Annaa.

Go Anna go go! Ja Ari, jos nähdään baarissa niin olet pulassa.